Finnish Open 2017 on saatu päätökseen!

Sunnuntain finaalipäivä korkattiin sekanelinpelillä, jonka jälkeen pelattiin kaksinpelien finaaliottelut ja illan huipensivat nelinpelien finaalit. 

Finaaliotteluissa nähtiin pelaajia Japanista, Taiwanista ja Tanskasta.

Japani oli maana Finnish Openin menestyksekkäin, sillä se nappasi kaksi ykkös- ja kolme kakkossijaa. Tanska ja Taiwan puolestaan ottivat kumpikin yhden ykkös- ja yhden kakkossijan.

Sekanelinpeli

Sekanelinpelin finaalissa olivat vastakkain tasaisen vahvaa suoritusta tehneet tanskalaiset Mikkel Mikkelsen ja Mai Surrow, jotka lähtivät pelaamaan kolmossijoitettujen asemassa, sekä nelossijoitetut väkivahvat taiwanilaiset Tseng Min Hao ja Ling Fang Hu.

Molemmilla pareilla oli takana viisi voitokasta ottelua Finnish Openissa. Finaalista odotettiin etukäteen erittäin tasaväkistä taistoa. Ottelussa saatiin seurata kahta hyvin erityylistä paria niin taktiikan kuin pelityylinkin osalta. Siinä missä taiwanilaiset pyrkivät pelaamaa nopeita palloja, tanskalaiset taas pyrkivät pelaamaan pehmeitä palloja, sijoittelemaan ja rauhoittamaan tempoa.

Ensimmäisessä erässä taiwanilaiset saivat jo pientä etumatkaa, mutta eivät ihan pysyneet omassa taktiikassaan ja tanskalaiset kirivät pisteissä rinnalle. Erä venyi lopulta jatkopalloille ja kumpikin pari johti vuorollaan, mutta erä meni lopulta taiwanilaisille 24-22.

Toinen erä lähti käyntiin taiwanilaisten johdolla. Tanskalaisten peli takkusi ja vastustaja pääsi karkaamaan viiden pisteen etumatkan päähän. Tanskalaiset kirivät hieman, mutta se ei riittänyt vaan taiwanilaiset porskuttivat toisenkin erän ja samalla sekanelinpelin voittoon luvuin 24-22, 21-16.

Naisten kaksinpeli

Naisten kaksinpelissä nähtiin hieman yllätysfinalisti, kun Shiori Saito pelasi sensaatiomaisesti itsensä karsinnoista finaaliin asti. Lisäksi 19-vuotias japanilainen oli finaaliin mennessä hävinnyt vain yhden erän turnauksen aikana ja senkin naisten ykkössijoitettua vastaan. Mako Urushizaki nostettiin karsinnasta suoraan pääkilpailuun, joten hänelle ei pelejä ollut alla ihan niin paljon kuin Saitolla.

Kumpikin pelaajista oli nopealiikkeinen ja finaalissa nähtiinkin paljon venymisiä. Urushizaki pelasi edellisissä otteluissaan paljon matalia nopeita palloja, mutta finaalissa Saito ei päästänyt kilpasiskoaan toteuttamaan tätä pelitaktiikkaa vaan piti lyönnit korkeina ja pelasi paljon takakentälle. Saiton taktiikka toimi ja hän voitti ensimmäisen erän suvereenisti 21-8.

Toinen erä jatkui samalla kaavalla kuin ensimmäinenkin ja melko nopeasti alusta lähtien oli nähtävissä kumman pelaajan nimiin ottelu tulee menemään. Tauolle mentäessä Saiton johto oli peräti 11-2. Urushizaki ei päässyt missään vaiheessa kunnolla peliin mukaan ja toinenkin erä Saitolle 21-10. Huikean turnauksen pelannut Saito ansaitsi kyllä voittonsa tänään. Tästä nuoresta naisesta kuullaan vielä.

Miesten kaksinpeli

Miesten kaksinpelin finaalissa saatiin päivän toinen ja viimeinen eurooppalaisuusedustus kentälle, kun 20-vuotias Tanskan Rasmus Gemke pelasi karsinnoista tiensä finaaliin pelannutta 22-vuotiasta japanilaista Yu Igarashia vastaan. Molemmilta pelaajilta löytyy nopeutta ja voimaa sekä taistelutahtoa, joten ottelusta voitiin odottaa fyysistä vääntöä.

Jo ensimmäisessä erässä päästiin näkemään voimakkaita smasheja ja vikkeliä liikkeitä. Igarashi kiri pienen etumatkan alussa, mutta Gemke pääsi nopeasti peliin mukaan. Pallorallit venyivät ajoittain todella pitkiksi ja kumpikin pelaajista yritti venyä parhaimpaansa. Tauolle mentiin Gemken 11-10 niukassa johtoasemassa. Erä eteni todella tasaisissa tunnelmissa, mutta lopussa tanskalainen puristi erävoiton 21-17.

Toinen erä jatkui pisteissä tasatahdissa. Voitontahto näkyi molempien pelaajien kasvoilla ja pisteistä taisteltiin viimeiseen asti. Yleisö sai seurata erittäin viihdyttävää ja näyttävää peliä. Tauon tullessa tilanne japanilaisen edusti 11-9. Rinta rinnan jatkettiin ihan erän loppupuolelle asti. Gemke pääsi 20-18 tilanteeseen ja hakemaan otteluvoittoa. Igarashin lyönti painuu piirun leveäksi ja miesten kaksinpelin voitto Tanskaan.

Naisten nelinpeli

Finnish Openin naisten nelinpelin finaali oli kahden japanilaisparin taisto, kun Misato Aratama ja Akane Watanabe kohtasivat Chisato Hoshin ja Naru Shinoyan. Aratama ja Watanabe lähtivät puolustamaan mestaruuttaan, sillä he voittivat naisten tuplan viime vuoden Finnish Openissa. Kaikki neljä japanilaista olivat hyvin saman ikäisiä ja harjoituskavereina tunsivat toistensa pelityylit hyvin.

Ensimmäinen erä oli tasaista ja heti oli nähtävissä molempien parien nopeus. Hoshi ja Shinoya olivat loppua kohden johtoasemassa 18-17, mutta Aratama ja Watanaba käänsivät kuitenkin erävoiton itselleen tiukasti 21-18.

Toinen erä alkoikin sitten kallistua hallitsevien mestareiden puolelle ja Aratama ja Watanaba kiskoivatkin turvallisen tuntuisen johtoaseman. Kun taululla oli lukeman 19-10 alettiin jo odottaa ottelun ratkeasmista kahdessa erässä. Hoshi ja Shinoya nappasivat vielä muutaman kaventavan pisteen, mutta Aratama ja Watanabe uusivat mestaruutensa luvuin 21-18, 21-13.

Miesten nelinpeli

Illan huipensi miesten nelinpelin finaali, jossa vastakkain olivat viidenneksi sijoitetut taiwanilaiset Liao Min Chun ja Cheng Heng Su sekä Japanin Kohei Gondo ja Tatsuya Watanabe. Miesten nelinpelissä on pitkin turnausta nähty vauhdikkaita usein vasta kolmannessa erässä ratkenneita otteluita, joten myös tästä pelistä saattoi odottaa päivän ensimmäistä ja ainutta kolmi-eräistä taistoa.

Pelitempo oli alusta asti hurja ja lyönnit viuhuivat puolin ja toisin niin, että hitaampia hirvittää. Pelaajat pitivät paljon ääntä ja tuulettivat onnistumisiaan reippaiden huutojen vauhdittamina. Taiwanilaiset onnistuivat alussa paremmin ja tauolle mentiinkin taiwanilaisten 11-5 johtoasemassa. Pallot olivat lyhyitä ja nopeita ja pisteitä tuli tiuhaan tahtiin. Erä kesti kokonaisuudessaan vain 13 minuuttia, mikä kertoo temposta jotakin. Lopulta taiwanilaiset puristivat erävoiton numeroin 21-16.

Toisen erän alussa taiwanilaiset pääsivät ajoittain tylyttämään japanilaisia oikein kunnolla. Taitavilla lyhyillä syötöillä Liao ja Su nappasivat tärkeitä pisteitä ja pientä etumatkaa. Japanilaisilla oli kuitenkin myös omat hetkensä eikä mitään oltu vielä erän puolivälissä ratkaistu, kun tilanne näytti taiwanilaisjohtoa 11-7. Taiwanilaiset repivät kuitenkin jo 6 pisteen johtoaseman eivätkä japanilaiset pystyneet enää eroa kirimään. Toinen erä ja samalla turnausvoitto taiwanilaisille ensimmäisen erän tapaan 21-16.

 

Sulkapalloliitto kiittää kaikkia vapaaehtoisia hienojen kilpailujen mahdollistamisesta, sekä kaikkia pelaajia, katsojia ja yhteystyökumppaneita!

Kuvat: Joonas Puhakka ja Mark Phelan

Yhteistyössä
Rio kumppanit